Tänään runottaa. RunoKaarinaan olisi aikaa koota kirja vielä 8.5. asti, mutta en tiedä jaksanko. Materiaalia olisi kyllä, ja jonkinlainen ideakin kirjan muodolle, mutta se jaksaminen. JA ehkä myös hiukan pelko siitä, kuinka mahtaa meikäläisen käydä; nyt vielä voin elätellä ajatusta omasta aivan Mielettomästä Taiteellisesta Lahjasta, joka saattaisikin paljastua vain keskinkertaiseksi fraaseilla kikkailuksi. En tiedä. Pitäisi mennä harmaille alueille ja kokeilla, haastaa itsensä, mutta aina tulee tämä MUTTA, ja latistaa kaiken. Huokaus. Se runo.
Kaiken saanut
Odotan
että tämä päättyy
enkä osaa ajatella
että näin on
elämän loppuun asti.
En uskalla,
vievät onneni pois,
kateelliset.
Toinen maailma
Jonon kärjessä
kaikki on liian täydellistä
ja se on
ainoa ongelma.
Avainsanat: kirjoittaminen, minä, runo
Kuten minulle on tyypillistä, tuntuu haasteelliselta aloittaa tekstin luominen pään sisäisestä kaaoksesta. Olen itsekin sellainen kaaos ja sekametelisoppa, että joskus selkeyden esiin saaminen vaatii takaperoista David Copperfieldiä yhdistettynä panttivankineuvottelijan taitoihin. I’m a mess.
Blogin pitämistä ja varsinkin sen aloittamista olen mielessäni pyöritellyt pidemmän aikaa. Välillä tuntuu, ettei sanottavaa juuri ole, välillä taas, että kirjaimia ja tekstin aihioita tursuaa korvista vallan tyynyliinalle asti. Pelkonani on, että aloituksen jälkeen tämä bloggailuharrastus haipuu unholaan. Yritän nyt oikeasti ja vakavissani sitoutua kirjoittamiseen ja katsoa, poikisiko tästä jotakin sellaista mielenterveyttä tukevaa ja mielihyvää esiin tuovaa, joka auttaisi miua löytämään pikku hiljaa sen, minkä olen kadottanut. Elämänhalun. Virran ja energian. Itseni.
Tässä lähtöhetkessä olen avovaimo. Neljän lapsen äiti. Päihdetyötä tekevä terapeutti. Sairaalloisesti ylipainoinen.
Olen joskus kirjoittanut itsestäni näin: kuvannut olevani Ymmärtäjän ja Selkiytymättömän sekamelska.
Ymmärtäjän ymmärrys on -mitä muihin ihmisiin tulee- laajamittaista ja kaiken kattavaa. Ymmärtäjä lohduttaa kutakin omalla kielellään, juottaa toista, syöttää toista, vie parhaalle kaverilleen kukkia aina käydessään, ymmärtää siskojensa kiireiset elämät eikä suutu vaikka pitää yksin yhteyttä ystäviinsä. Lainaa rahaa, vaikkei sitä olisikaan jos joku pyytää. Ymmärtäjä asettaa muut edelleen.
Ymmärtäjä ymmärtää miestään. Kuinka on hankalaa olla olla olemassa sekasotkun ympäröivämänä. Hän seuraa kuinka järjestys ottaa valtaa ja vie elinvoiman ja ymmärtäjän tilan. Ymmärtäjä luopuu omastaan, kun ymmärtää sen merkitsevän jollekin toiselle enemmän.
Ymmärtäjä alistuu realiteetteihin, ei sohi kaaoksen jumalia silmiin vaan ymmärtää kärsimyksen kuuluvan elämään ja koettaa sitä muissa ihmisissä lievittää. Tai ottaa kantaakseen. Jos ymmärtäjällä on paha olla, miksi sen pitäisi vaikuittaa muihin. Jos ymmärtäjää loukkaamalla toisen olo helpottaa, ymmärtäjä ymmärtää olla sanomatta pahaa.
Ymmärtäjä ymmärtää itseään -hieman vain- mutta kuitenkin. Ymmärtää olla tempoilematta asioita hankalammiksi, ymmärtää tyytyä juuri tähän tälläiseen elämän simuloimiseen eikä lähteä hakemaan taivaita. Ymmärtäjä ymmärtää, että lakatessaan ymmärtämästä palapeli hajoaa eikä sittten enään kukaan ymmärrä mitään, eikä ketään.
Ymmärrettävästi ymmärtäjällä on kaksi persoonaa. Ymmärtäjän toinen puoli on Selkiytymätön.
Selkiytymätön ei ymmärrä mitään. On ahnas elämälle, riehuu kuin mielipuoli, on koukussa rakastamiseen ja vihaamiseeen, koukussa mielihyvään kaikenlaiseen. Selkiytymätön ei tiedä, kuka on, kenessä asuu. Iskee miehiä huvitellakseen. Selkiytymätön ei muista soittaa mummolaan lapsilleen, ei välitä lapsista, ei välitä mitä hänestä ajatellaan. Selkiytymättömällä ei ole miestä. On nahjus, joka on vienyt vapauden, jonka tappaisi jos keksisi keinon, josta ei jää kiinni.
Selkiytymätön on täynnä tunteita. Kurkkuun asti. Purskahtaa itkuun ja nauruun, rakastuu päätähuimaavasti pelkästä tekstiviestistä ja jättää tulematta treffeille, jos toinen on myöhässä. Tai aikaisessa. Tai kuullostanut puhelimessa väsyneeltä. Selkiytymätön ei syö, ei nuku, juo ja juo ja juo ja ei humallu juurikaan. Tuhlaa rahansa, toistenkin rahat, ostelee vaatteita joita ei aio pitää, ei käytä ehkäisyä vaan valehtelee syövänsä pillereitä. Selkiytymätön ei välitä, vaikka saisi hivin tai kupan, kerran täällä eletään- asenteella syöksyy asiasta toiseen.
Selkiytymätön kirjoittaa runoja, väkivaltaisia, irstaita ja irvokkaita, ei suostu menemään ruotuunsa ennenkuin väsymys ja järki puhuvat tahtonsa läpi.
Ymmärtäjä ymmärtää selkiytymätöntä.
Selkiytymätön ei ymmärrä ketään. Ei ainakaan tossun alle pinteeseen jäänyttä alistujaa, ei näe lupausten arvoa, ei perheen, ei elämän. Selkiytymätön vihaa ymmärtäjää verisesti, tekee sille kiusaa ja tempoilee karsinassaan verenhimoisena. Selkiytymättömän satunnaista pilkahtelua mies kutsuu psykoottiseksi aikakaudeksi, vaikkei ole koskaan sitä koko laajuudessaan ja brutaaliudessaan nähnytkään. Ei edes 10% koko kaaoksesta.
Voihan psykoottinen aikakausi.
Ymmärtäjän ja selkiytymättömän vieminen jonkun ihmisen maailmaan kokonaisuudessaan sekoittaa ne. Ymmärtäjä ymmärtää ylitse, selkiytymätön sekoilee massiivisesti ja ihmispolo siinä vieressä ei kestä sitä.
Edelleenkin tuon kaiken allekirjoitan. Kymmenen vuotta ja yksi ihmissuhde myöhemmin.
Ei ole mikään ihme, että painonpudotus ja 40-vuotiaana elämäni kunnossa- projektit ovat jatkuvasti aikalisällä.
I’m a mess.
Avainsanat: laihdutus, minä, parisuhde, perhe, perhe-elämä, terapeutti
